Blogi

VÄHÄINENKIN LIIKUNTA HIDASTAA AIVOJEN IKÄÄNTYMISTÄ

balancing-2969965_640.jpg

 

Muisti alkaa heikentyä jo 30 vuoden iässä. Uusien tutkimusten mukaan voit pitää aivosi virkeinä, kunhan liikut, lajilla ei ole väliä. Aivot rakastavat liikuntaa. Ylläpitämällä huolta fyysisestä kunnostasi, voit nuorentaa aivojasi jopa kymmenellä vuodella niiden oikeasta iästään.

Yhdysvaltaisen tutkimuksen mukaan seurattiin tutkittavien älyllisten kykyjen muutosten suhdetta siihen, paljonko ihmiset harrastivat liikuntaa. Vain vähän tai ei ollenkaan liikkuvien lähimuisti heikkeni viidessä vuodessa reilusti ja henkilöiden ajattelu hidastui. Ne, jotka liikkuivat melko paljon tai usein, selvisivät paremmin. Tutkimustuloksen mukaan, liikkuminen suojaa aivoja ikääntymiseen liittyvältä rappeutumiselta.

Vuosi sitten julkaistiin itävaltalaistutkimus, jossa kiinnitettiin huomio osallistujien nykyiseen fyysiseen kuntoon. Tutkimustuloksen perusteella iäkkäillä ihmisillä, jotka ovat hyvässä kunnossa, oli selvästi parempi muisti ja yleinen ajattelukyky kuin huonokuntoisilla senioreilla.

Fyysisestä kunnosta huolehtimalla on huomattava pitkäaikaisvaikutus aivojen terveyteen. Aivot hyötyvät hyväkuntoisen kehon vilkkaasta verenkierrosta myös lepopäivinä, silloinkin kun he makaavat sohvallakin. Sillä, miten liikkuu, ei ole väliä, kunhan vain liikkuu eikä liikunnan tarvitse olla säännöllistä.

Miten liikunta parantaa aivotoimintaasi:

* Sekä hyöty- että aktiiviliikunta edistävät aivojen terveyttä. Ihan sama nousetko portaita vai teetkö kyykkyjä.

* Terve, vahva sydän pumppaa tehokkaasti verta lihaksille sekä aivoille. Aivosolut saavat happea, sokeria ja muuta ravintoa hidastaen aivojen vanhenemista.

* Terveet keuhkot tehostavat aivotoimintaa. Hoida sydän- ja verenkiertoelimistöäsi aerobisella liikunnalla.

* Liikunta parantaa VEGF-hormonin erittymistä elimistöön. VEGF edistää myös aivoissa uusien verisuonten kehittymistä. Liikkumalla parannat veren virtausta aivoissa ja aivojen toiminta vilkastuu.

* Lihasten työskennellessä erittyy katepsiini B-nimistä proteiinia. Sen kulkeutuessa aivoihin, se myötävaikuttaa hermoja kasvattavan BDNF-hormonien syntyyn. Tämä taas auttaa uusien neuronien syntyyn, jotka ovat välttämättömiä kyvylle tallentaa uusia muistoja.

* Liikunta aktivoi immuunijärjestelmää, joka puolestaan vaimentaa tulehdusprosesseja. Tästä hyötyvät myös aivot.

Haluatko sinä pysyä virkeänä ja hemmotella aivojasi? Ratkaisu löytyy liikunnasta – valinta on sinun.

26.03.2018
Tämän blogin kirjoittaja on Pirjo Pekonen, yksi tämän talon ryhmäliikuntaohjaajista. Täältä voit lukea aina kuukauden alusta terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä vinkkejä. Tervetuloa talon blogin pariin.
26.03.2018

VÄHÄINENKIN LIIKUNTA HIDASTAA AIVOJEN IKÄÄNTYMISTÄ

31.01.2018

Aineenvaihdunnan tasapaino

24.08.2017

SISÄPYÖRÄILYLLÄ AEROBINEN KUNTO NOUSUUN

25.12.2016

Personal trainerin avustuksella kohti elämänmuutosta